B2B-markkinoinnin ei pidä olla tylsää

Ajan hermolla oleva markkinointi erottaa turkulaisen HyTest-yrityksen kilpailijoistaan. Alansa huippuosaaja haluaa olla myös markkinoinnissaan rohkea ja kokeilla uutta. Kaiken ytimenä on brändin suomalaisuus, luotettavuus ja tuotteiden tieteellinen perusta.

Markkinoinnissa tarvitaan monenlaisia ja monitasoisia sisältöjä, miettii turkulaisen HyTest-yrityksen markkinointiviestintäpäällikkö Katja Kivistö.

– Usein kevyempiin ja helpompiin sisältöihin on matalampi kynnys päästä mukaan, mutta toisaalta työskentelemme alalla, jossa tekemämme tieteellisen tutkimustyön esille tuominen on erittäin tärkeää. Myös asiakkaan ostopolun aikana kulutetaan ja tarvitaan erilaisia sisältöjä.

Turun Tiedepuistossa pääkonttoriaan pitävä Joen kumppaniyritys HyTest valmistaa diagnostiikkateollisuudelle raaka-aineita, kuten vasta-aineita ja antigeenejä. Se on maailman johtavia vasta-aineiden ja antigeenien kehittäjiä ja markkinajohtaja omalla alallaan useissa segmenteissä. Kivistö on työskennellyt HyTestin markkinoinnissa vuodesta 2008 asti ja nähnyt miten pieni, perheyritysmäisesti toimiva yritys on kasvanut suureksi kansainväliseksi toimijaksi, johon kohdistuu valtavia kasvuodotuksia.

– Alussa oli aika paljon helpompaa hallita brändiä kuin nyt, kun se pitää tehdä globaalilla tasolla, Kivistö naurahtaa.

Siihen kuitenkin pystytään muun muassa säännöllisen kommunikaation, brändimanuaalien ja yhdenmukaisten ohjeistusten myötä. HyTestin tärkeimmät markkina-alueet ovat Yhdysvallat, Kiina ja Eurooppa. Suomen markkinointi on koko kansainvälisen toiminnan veturi. Kivistö kertoo, että vaikka markkinointia tehdään yhteistyössä ja keskustellen, Kiinassa ja Venäjällä pitkälti käännetään sitä materiaalia, mitä on tuotettu Suomessa.

Koska yrityksen kieli on englanti ja kaikki materiaali tehdään aina englanniksi, Yhdysvaltain markkinoille kaikki materiaali on käytettävissä sellaisenaan. Markkinoinnissa Kivistö peräänkuuluttaa rohkeutta.

– Markkinoinnissa on tärkeää uskaltaa kokeilla erilaisia asioita. Monet kilpailijamme eivät juurikaan panosta markkinointiin, joten kun olemme siinä edelläkävijöitä, nousemme helposti esille ja jäämme ihmisten mieliin.

Brändimme kannalta tärkeimpiä asioita ovat laatu, tasalaatuisuus, turvallisuus – kaikki asioita, joista Suomi ja Pohjoismaat tunnetaan.

– Asiantuntijoiden esille tuominen ei ole ollut monellakaan alan toimijalla keskiössä, mutta me olemme halunneet tuoda ihmiset esiin! Vaikka kyse on B2B-bisneksestä, sitä tekevät ihmiset, asiantuntijat, eikä mikään kasvoton yritys, Kivistö sanoo.

HyTest markkinoi tuotteitaan IVD-teollisuuden toimijoille. Kivistö sanoo, että B2B-markkinointi pitää tehdä vähintään yhtä hyvin ja mielenkiintoisesti kuin kuluttajillekin suunnattu sisältö. HyTestille tärkeimpiä ovat kaikki digitaaliset markkinointikanavat.

– LinkedIn on alallamme merkittävä foorumi, lisäksi kaikki liikkuva kuva on nykyisin todella tärkeää. Korona-ajan myötä aloimme panostaa paljon myös webinaareihin, ja ne ovat osoittautuneet todella suosituiksi. Myös yhteistyö alalla toimivien mielipidevaikuttajien kanssa on hyvin tärkeää, Kivistö kertoo.

Suomalaisuus on HyTestin brändille tärkeä arvo, jota halutaan tuoda markkinoinnissa esiin.

– Brändimme kannalta tärkeimpiä asioita ovat laatu, tasalaatuisuus, turvallisuus – kaikki asioita, joista Suomi ja Pohjoismaat tunnetaan. Kiinassa halutaan korostaa yrityksemme suomalaisuutta paljon, ja esimerkiksi asiakaslahjat ovat aina suomalaisia tuotteita, kuten Muumi-mukeja tai Marimekon tekstiilejä.

Tärkeitä asioita HyTestin menestykselle ovat osaava henkilökunta, toimiva yhteistyö ja hyvät kumppanuudet. Kivistö sanoo, että myynnin ja markkinoinnin tulisi tehdä yrityksissä saumatonta yhteistyötä.

– On tärkeä kuunnella myyjiltä tulevaa palautetta siitä, mitä asiakkaat toivovat, mitä esimerkiksi nettisivuilta puuttuu ja millaiset asiat helpottaisivat heidän työtään. Yrityksissä pitäisi oppia ajattelemaan asioita enemmän siltä kannalta, että tässä ollaan samalla puolella ja työskennellään yhdessä sen eteen, että saan vietyä asiakasta ostopolkua eteenpäin.

Kivistö on opiskellut työnsä ohessa markkinoinnin ja myynnin yhdistämistä. Toinen hänelle tärkeä asia on sisäisen viestinnän kehittäminen.

– Sisäinen viestintä on aihe, josta firmoissa puhutaan paljon ja tuntuu, ettei se tule koskaan valmiiksi. Sisäisessä viestinnässä tyypillinen virhe on se, että jätetään asioita kertomatta, koska ajatellaan, että ”ei tämä ketään kiinnosta”. Kommunikaation ja tiedon puute aiheuttaa usein huhuja ja negatiivista ajattelua.

Haastattelu on julkaistu syksyllä 2021 ilmestyneessä Joen sidosryhmälehti Bizissä.

Lue lisää | Kumppanit