Akseli Kiinteistöpalvelut pitää huolta nuorista
Joen kumppaniyritys Akseli Kiinteistöpalvelut haluaa huolehtia nuorista tarjoamalla heille työtä ja harjoittelumahdollisuuksia sekä ohjaamalla heitä liikunnan pariin.
Vastuullisuuden pitää olla aitoa, sen pitää lähteä sydämestä ja siihen täytyy satsata rahaa. Näin uskoo Akseli Kiinteistöpalvelut, joka toteuttaa ajatustaan panostamalla monin tavoin toiminta-alueensa nuoriin. Teema liittyy kiinteästi myös yrityksen arvoihin, ja toiminnan ydin tiivistyy lauseeseen ”Pidämme huolta”.
– Meidän alamme pitää huolta Suomen kansallisvarallisuudesta, kiinteistöistä. Niissähän ihmisten omaisuus pitkälti on kiinni. Lisäksi me yrityksenä haluamme pitää huolta sekä asiakkaistamme, työntekijöistämme että alueemme nuorista, sanoo Akseli Kiinteistöpalveluiden toimitusjohtaja Teemu Halenius.
Varissuolla ja Lausteella pitkään operoinut Akseli Kiinteistöpalvelut on nykyään ulottanut toimintansa Itä-Turusta koko kaupungin alueelle sekä Kaarinaan. Yritys on alallaan Turun seudun suurin paikallinen toimija, ja se on kasvanut tasaista vauhtia muun muassa viime vuosien yrityskauppojen myötä.
Noin 130 henkeä työllistävä yritys palkkaa vuosittain jopa 30–40 kesätyöntekijää, jotta vakituinen väki saisi pitää lomansa silloin kuin tahtoo.
Meidän alamme pitää huolta Suomen kansallisvarallisuudesta, kiinteistöistä.
– Voisimme pärjätä paljon pienemmällä porukalla, jos lomia järjesteltäisiin tiukemmin, mutta emme halua mennä siihen. Haluamme työllistää nuoria. Monille heistä tämä on heidän elämänsä ensimmäinen työpaikka ja siksi todella arvokas juttu, kertoo Halenius. Kesätyöpolun lisäksi Akseli Kiinteistöpalveluihin tulee nuoria oppilaitosyhteistyön ja harjoitteluiden kautta.
Halenius muistuttaa nuorille aina, että jokaiseen harjoittelu- ja kesätyöpaikkaan pitää suhtautua kunnioittavasti ja tosissaan. Koskaan ei tiedä, mihin se polku johtaa. Halenius on itse oiva esimerkki aiheesta: hän tuli Akseli Kiinteistöpalvelujen palvelukseen kesätyöntekijänä heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen, alkoi sitten opiskella insinööriksi ja teki samalla kesä- ja osa-aikatöitä. Valmistumisensa jälkeen Halenius työllistyi saman tien vakituisesti firmaan, ja on nyt noussut lukuisten eri tehtävien ja lisäopintojen myötä yrityksen toimitusjohtajaksi.
Tärkeä osa vastuullisuutta on panostaminen nuorten liikuntaan. Akseli Kiinteistöpalvelut on jo pitkään tehnyt yhteistyötä urheiluseura FC Interin kanssa toteuttamalla Lähiöpeli-tapahtumia. Niissä Interin pelaajat tulevat palloilemaan Varissuon urheilukentälle alueen lasten kanssa. Nyt toiminta on laajentunut myös InterAction Koulupelikiertueeseen, joka ulottuu eri puolille Turkua useiden tapahtumien voimin. Tarkoituksena on tarjota matalan kynnyksen liikkumismahdollisuuksia lapsille ja perheille.
– Tuemme kiertuetta, sillä haluamme innostaa ja ohjata nuoria urheilun pariin, Halenius kertoo.
Satsaus nuoriin on kannattanut myös vastavuoroisesti. Halenius kertoo, ettei Akseli Kiinteistöpalvelut ole koskaan kärsinyt työvoimapulasta. Osaavia tekijöitä on löytynyt reservistä aina.
– Teemme todella arvokasta työtä, mutta ala on erittäin kilpailtu ja toiminta matalakatteista. Ala kaipaakin lisää arvostusta. Uskon, että nämä satsauksemme vaikuttavat ihmisten asenteisiin ja siihen, että tämä ala nähdään myös houkuttelevana vaihtoehtona työpaikaksi. Osaajia tarvitaan alallemme aina.
Akseli Kiinteistöpalvelut Oy -konserni
Toimiala: Kiinteistöala
Perustettu: 1976
Työntekijöitä: 130
Liikevaihto: 10 M€ (2022)
Artikkeli on julkaistu alun perin Joen sidosryhmälehti Bizin numerossa 2/2023.