HUOM! Lue lisää linkin takana Tutustu turvallisuusohjeisiin

Joen uusi kumppani vie rakentamista kohti tulevaisuutta

Joen virtaan hyppäsi keväällä mukaan älykkään kaupunkikehityksen ja kestävien tilojen asiantuntijatalo Sitowise, jonka kädenjälki näkyy kaikkialla Turun katukuvassa Tiedepuistosta keskustaan. Vastuullisista tila- ja rakennusratkaisuistaan tunnettu ja maaliskuussa Helsingin pörssiin listautunut Sitowise suunnittelee toimintaa pitkälle tulevaisuuteen ja näkee Tiedepuiston alueessa paljon mahdollisuuksia. Sitowisen aluejohtaja Petri Rainio kertoo, miksi Joen kumppanuuteen on lähdetty mukaan juuri nyt.

– Tiedepuiston alue kehittyy jatkuvasti, joten meille on luonnollista olla vahvasti mukana toiminnassa myös tällä puolen kaupunkia. Turussa rakennushankkeita riittää, joten osaamisellemme löytyy kysyntää useasta eri kohteesta. Olemme muun muassa mukana uuden Linnanfältin ja Kirstinpuiston asuinalueiden suunnittelussa, Kauppatorilla paviljonkien ja toriparkin maailmassa, sekä kaupunkiin johtavien valtateiden ja teiden ympäristöissä, vain muutamia mainitakseni, Petri kertoo.

Sitowisen toiminnan ytimessä ovat kestävälle pohjalle luodut rakentamisen ratkaisut. Vähähiilinen rakentaminen, ilmastoystävällinen kaupunkikehitys ja erilaiset jätehuollon toiminnan kehittämiset vievät rakentamista kohti tulevaisuutta.

– Tutkimuksellinen ote näkyy kestävän kehityksen hankkeissamme. Emme ole mukana vain rakentamisessa, vaan haluamme tehdä asiat paremmin ja kestävämmin kuin muut.

Digitaalinen osaaminen rakentamisen tueksi

Digitaalisella puolella Sitowisella kehitetään esimerkiksi paikkatietopalveluita ja digitaalista infraa. Kaikessa ympärillämme olevassa on kiinni valtava määrä dataa, jonka hallinnoimiseen ja hyödyntämiseen vaaditaan täysin uutta osaamista. Tiedepuiston alueesta on rakennettu esimerkiksi digitaalinen kaksonen, jossa mallinnetaan reaaliaikaisesti aluetta. Staattisen datan lisäksi mukana on reaaliaikaista informaatiota, kuten joukkoliikennettä ja säätietoja.

”Uskomme, että jossain vaiheessa olemme saaneet verkkarikokouksista tarpeeksemme. Haluamme tehdä laadukkaita tapahtumia laadukkaissa tiloissa ja näemme Joen mahdollisuutena tehdä näyttäviä tilaisuuksia niin poikkeusaikana kuin sen jälkeenkin.”

– On totta, että näymme usein rakentamisen parissa ja työmailla perinteisinä suunnittelijoina. Monelle voikin tulla yllätyksenä, että meillä työskentelee noin sata sovelluskehittäjää. Meiltä löytyy rautaista IT-osaamista liittyen rakennetun ympäristön ja liikkumisen kehitykseen, Petri kertoo.

Parhaan hyödyn Joen kumppanuudesta saa, kun yhteistyötä rakennetaan pitkällä tähtäimellä poikkeusajasta huolimatta. Sitowisella katse on vahvasti tulevaisuudessa ja virtuaalitilaisuuksien lisäksi suunnitteilla on syksyn hybridi- ja livetapahtumia.

– Uskomme, että jossain vaiheessa olemme saaneet verkkarikokouksista tarpeeksemme. Haluamme tehdä laadukkaita tapahtumia laadukkaissa tiloissa ja näemme Joen mahdollisuutena tehdä näyttäviä tilaisuuksia niin poikkeusaikana kuin sen jälkeenkin.

Rohkeasti kohti uusia ideoita

Sitowisella uskotaan Tiedepuiston alueen kehittymiseen ja uudenlaisen kaupunkikeskittymän syntymiseen. Alueella yhdistyvät rohkeat tilaratkaisut, kaupungin kehityshanke ja yritysten keskinäinen yhteistyö. Tärkeää on myös korkeakoulujen läheisyys, sillä uudet ideat tulevat usein opiskelijoilta.

– Meillä on hyviä kokemuksia yhteistyöstä Tiedepuiston alueella, joten haluamme olla mukana kehityksessä myös tulevaisuudessa. Suosittelemme Joen kumppanuutta, sillä se tarjoaa hienojen tilojen lisäksi näköalapaikan Tiedepuiston alueen kehitykseen ja alueen verkostoihin, Petri päättää.

Lue lisää | Kumppanit