Tiedepuiston tulevaisuutta rakentamassa

Vierailu- ja innovaatiokeskus Jokeen avautui 10.2. näyttely, jossa pohditaan Turun tiedepuiston tulevaisuuden kehittämistä ja rakentamista.

Tampereen yliopiston viidennen vuoden arkkitehtiopiskelijoiden kursseilla tehdyissä töissä esitellään visioita tiedepuiston tulevaisuudesta. Kantavana teemana on kestävä kehitys, jonka eri muotoja on pyritty ottamaan suunnitelmissa huomioon.

Näyttelyssä ideoidaan tiedepuiston alueelle uudenlaisia monikäyttäjä- eli hybridirakennuksia. Hybridirakennuksissa yhdistyy sulavasti asuminen, työnteko, sekä vapaa-ajan toiminnot. Opiskelijoiden rakentamissa töissä uudenlaiset arjen muodot otetaan huomioon ja rakennussuunnitelmien lisäksi kävijä pääsee tutustumaan tiedepuiston esimerkkikäyttäjiin henkilötarinoiden muodossa.

Nykyisiin ja tulevaisuuden haasteisiin sekä rakentamisen kestävään kehitykseen suuntautunut kurssi sai opiskelijat pohtimaan, miten ainutlaatuista tiedepuiston aluetta voisi kehittää entisestään. Kurssin opettaja Jenni Poutanen kertoo, että tiedepuisto valikoitui kohteeksi sen mielenkiintoisuuden ja haastavuuden vuoksi.

Näyttely on avoinna 10.-27.2.2020 Joen Partner Expo– tilassa. Vierailukeskus Joki on auki arkisin kello 8-16.

Lue lisää | Yleistä