Turku on maailman ehkäisypääkaupunki

Bayer on sitoutunut tuomaan modernin ehkäisyn sadan miljoonan kehittyvissä maissa asuvan naisen ulottuville vuoteen 2030 mennessä. Tärkeässä roolissa ovat Turussa valmistetut ehkäisykierukat.

Tiedätkö, mikä on ollut yli 10 vuoden ajan Suomen lääketeollisuuden suurin vientituote? Oikea vastaus on Bayerin ehkäisykierukkaperhe.

Lääkeyhtiö Bayer kuuluu Suomen suurimpiin vientiyrityksiin. Bayerin Turun tehdas on keskittynyt pelkästään ehkäisyvalmisteisiin, ja Turussa tuotetut ehkäisykierukat ovat koko Bayer-konsernin kolmanneksi myydyin reseptilääketuote. Turussa valmistetaan niin paljon ehkäisykierukoita, että se on koko maailman mittakaavassakin ainutlaatuista. Turkua voidaankin hyvällä syyllä kutsua maailman ehkäisypääkaupungiksi.

Vuonna 2016 turkulaisten kierukoiden myynti ylitti miljardin euron myynnin rajan ja vuoden 2019 lopussa kierukoita oli myyty jo yhteensä 1,2 miljardia. Turussa valmistettuja kierukoita viedään yli 130 maahan.

Sen lisäksi, että ehkäisykierukat valmistetaan Suomessa, ne perustuvat suomalaiseen innovaatioon, polymeeripohjaiseen teknologiaan, kertoo Marjo Mäkipää, Bayer Suomen viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö.

”Meille on yrityksenä tärkeää, että työstä tuleva arvo jää siihen maahan, jossa työ tehdään.”

Marjo Mäkipää, Bayer

Bayerin kierukan core eli ydin on valmistettu polymeeristä, ja siihen pystytään sitouttamaan tarvittavaa hormonia niin, että se liukenee tasaisesti ja hallitusti kierukan koko käyttöiän, eli viiden vuoden ajan.

Ehkäisy liittyy kiinteästi tasa-arvoon, naisten terveyteen ja yhteiskunnalliseen asemaan, koulutukseen sekä perhekokoon.

– Isossa kuvassa se vaikuttaa globaaliin bruttokansantuotteeseenkin – ehkäisyn myötä naiset voivat suunnitella uraansa ja käydä töissä, sanoo Marjo Mäkipää.

YK:n arvioiden mukaan maailmassa on edelleen yli 200 miljoonaa naista, jotka eivät pääse modernin ehkäisyn piiriin. Bayerin tavoitteena on tarjota 100 miljoonalle kehittyvissä maissa asuville naiselle mahdollisuus nykyaikaiseen ehkäisyyn vuoteen 2030 mennessä. Hormonikierukan lisäksi tarjolla on myös muita ehkäisytuotteita kuten ehkäisyimplantti, jota valmistetaan niin ikään Turussa. Marjo Mäkipää kertoo, että Bayer on tukenut perhesuunnittelua yli 50 vuoden ajan yli 130 maassa. Tärkeä yhteistyökumppani ovat paikalliset perhesuunnittelujärjestöt kussakin kohdemaassa.

– Heidän kauttaan loppukäyttäjät löytävät tuotteemme ja saavat niistä oikeanlaista tietoa. Lisäksi tuotteet hinnoitellaan kehittyvien maiden markkinoiden mukaisesti niin, ettei hinta ole este ehkäisyn käyttämiselle.

Bayer Turku oli Vierailukeskus Joen ensimmäisiä yritysyhteistyökumppaneita. Joesta löytyvä moderni pallotuoli on lainassa Bayerilta, ja siinä voi katsella 3D-laseilla videoita Bayerin toiminnasta maailmalla.

Marjo Mäkipää näkee Joen paikkana, joka yhdistää eri alojen toimijoita. Hän kiittelee Joen tilojen monipuolisuutta, ja sitä, miten ne sopivat erilaisiin tapahtumiin myös hybridinä tai täysin virtuaalisena.

– Joki on alueen kokoava voima, erittäin tyylikäs paikka, jossa voi järjestää tilaisuudet niin, että se on itselle helppoa, Mäkipää kehuu.

On luonnollista, että Bayerin Suomessa järjestettäviä tilaisuuksia toteutetaan myös Turussa, sillä Turku on Bayer Suomelle vahva painopiste. Turun tehdas on kolmanneksi suurin Bayerin 26 lääketehtaasta. Se on myös yksi harvoista paikoista, joissa tuotekehitys ja lääketehdas toimivat samassa rakennuksessa. Turussa työskentelee 850 työntekijää, eli valtaosa Bayerin Suomen tuhannesta työntekijästä.

Bayer investoi vuosittain Suomeen 80 miljoonaa euroa, sen lisäksi Turun tuotantolaitoksen kehittämiseen ja modernisoimiseen on satsattu 35 miljoonan euron lisäinvestoinnin verran vuonna 2020. Parhaillaan meneillään oleva hanke on valmis vuonna 2023. Mäkipää kertoo, että Bayer on pitkään ollut Suomen suurimpia yhteisöveron maksajia.

– Meille on yrityksenä tärkeää, että työstä tuleva arvo jää siihen maahan, jossa työ tehdään, Marjo Mäkipää sanoo.

Hän iloitsee siitä, että koronavuodesta huolimatta toiminta on pysynyt normaalilla tasolla, ja sekä Turun että Helsingin toimipaikkoihin on voitu rekrytoida uutta väkeä.

Haastattelu on julkaistu keväällä 2021 ilmestyneessä Joen sidosryhmälehti Bizissä.

Lue lisää | Kumppanit