”Turkuun tarvitaan kansainvälisen tason virtuaali- ja elokuvastudio”

Turkuun pitää rakentaa Pohjoismaiden suurin elokuvastudiokompleksi, jota pyörittää iso kansainvälinen toimija, kuten Netflix. Se hyödyttäisi kaikkia Turun kärkitoimialoja, sanoo elokuvakomissaari Teija Raninen.

Turun alue on toiminut näyttämönä lukuisille kotimaisille ja kansainvälisille elokuville ja tv-sarjoille. Viime kesänäkin Turussa oli meneillään kuudet kuvaukset. Saavutus on etenkin korona-aikaan erinomainen, mutta se ei vielä riitä Experience Turku -kärkialan johtajalle, elokuvakomissaari Teija Raniselle. Hänen intohimonsa on luoda elokuvien tekemisestä Turun alueelle merkittävä bisnes, ja siksi pitää ajatella isommin.

– Pohjoismaista puuttuu iso virtuaalistudio, ja se pitäisi toteuttaa Turkuun. Studio hyödyttäisi paitsi elokuvien ja tv-sarjojen tekijöitä, myös kaikkia Turun kärkialoja, kuten meriteollisuutta ja lääketiedettä, sillä ne voisivat hyödyntää studiota omiin tarpeisiinsa. Lisäksi sitä voitaisiin käyttää alan opetuksessa. Se toisi alueellemme investointeja, työpaikkoja ja paljon näkyvyyttä.

Virtuaalistudion lisäksi Turkuun halutaan myös perinteinen elokuvastudio. Näin syntyisi studiokompleksi, joka olisi Turulle merkittävä etu. Länsi-Suomen elokuvakomissiota johtava Raninen visioi, että kuvausten lisäksi studiokompleksissa voitaisiin järjestää erilaisia tapahtumia ja kongresseja, ja studio toimisi myös matkailuvalttina, jonne järjestettäisiin opastettuja kierroksia.

Hän näkee, että studiota pyörittäisi ulkopuolinen, mieluiten kansainvälinen toimija, kuten Netflix tai HBO, joka voisi kuvata studiolla säännöllisesti materiaalia sarjoihinsa.

Turun ammattikorkeakoulu tekee aiheesta parhaillaan taustaselvitystä, ja Raninen on keskustellut asiasta toistuvasti alan isojen toimijoiden kanssa. Kiinnostusta asiaan on, mutta kaikki on vasta aluillaan. Ranisella ei kuitenkaan ole tapana antaa periksi.

– Haluan sen studion Turkuun, ja teen kaikkeni, että rakennustyöt ovat käynnissä viiden vuoden sisällä, Raninen sanoo.

Turun alueesta on rakennettu kansainvälisten ja kotimaisten elokuvien näyttämöä pitkäjänteisesti jo liki 15 vuoden ajan. Työssä on tarvittu sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä ja rohkeutta sekä ennen kaikkea hyviä verkostoja. Ensimmäinen menestystarina lähtee rakentumaan Lapista, jonne Länsi-Suomen elokuvakomissiota juuri luotsaamaan päätynyt Teija Raninen vuonna 2008 matkustaa. Hän ei tunne alalta ketään, mutta järjestää itsensä heti lentokentällä samaan taksiin alan tärkeimpien ihmisten kanssa, jakaa käyntikorttejaan ja aloittaa verkostoitumisen.

Suomen tunnetuin tuottaja, Solar Filmsin Markus Selin vaikuttuu Ranisen asenteesta. Hän lähestyy Ranista ja sanoo, että ”Kuule Teija, olisi yksi juttu”. Kyseessä on kuuden Vareselokuvan kokonaisuus, ja Selin haluaisi tuoda niiden kuvaukset Turkuun. Näin laajaa elokuvien sarjaa ei Suomessa ole tehty aiemmin.

Elokuvista neuvotellaan vuosi. Raninen innostaa keskeiset toimijat mukaan ja hankkii rahoitusta parhaansa mukaan. Neuvottelut menevät maaliin ja kaikki Varekset kuvataan Turussa. Niistä tulee vielä suositumpia kuin osattiin odottaa.

– Se prosessi oli minulle oppikoulu siitä, miten toimitaan: miten haetaan luvat, miten hoidetaan logistiikka, keneen pitää olla yhteydessä. Se oli myös Turulle tärkeä näytön paikka. Kun kuvausten jälkeen Markus Selin on sanonut muille alan tekijöille, että menkää Turkuun, kaikki hoituu siellä loistavasti, sen parempaa mainosta ei mistään saa.

”Teija, olisi yksi juttu”, sanoo Selin Raniselle uudelleen vuonna 2010 ja laittaa dvd:n pyörimään. Ruudulle pamahtaa The Voice.

Tiedepuistoa on helppo suositella kaikille sekä sijoittumiseen että tapahtumien järjestämispaikaksi.

Teija Raninen

Raninen tajuaa heti, että nyt on kyseessä tuhannen taalan paikka, koko kansaan uppoava ohjelma, jonka tuotanto pitää saada Turkuun. Turussa osataan tarttua tilaisuuteen, ja juuri niin käy: Voicesta tulee menestysformaatti ja Turku saa paljon tunnettavuutta ja ruutuaikaa ohjelman myötä.

Verkostot, into, sinnikkyys ja referenssit ovat tärkeitä, mutta sen, mihin suuret tuotannot sijoittuvat, ratkaisee usein ennen kaikkea raha.

Raninen on ollut mukana neuvottelemassa elokuva-alalle av-alan tuotantokannustinta. Vuodesta 2017 asti myönnettyä tuotantokannustinta pidetään välttämättömänä Suomen kilpailukyvylle, kun pyritään edistämään kansainvälisten tuotantojen saamista Suomeen. Tuotantotuella on ollut myös suuri merkitys suomalaisten draamasisältöjen kansainvälistymiselle. Business Finlandin myöntämän tuotantotuen lisäksi kansainväliset tuotannot voivat saada myös muuta kansallista tukea ja alueellisia tukia. Tukien tarkoituksena on saada Suomeen etenkin kansainvälisiä tuotantoja.

Länsi-Suomen elokuvakomission tavoitteena on tukea vuosittain 5–10 alueellista av-tuotantoa, 1–3 alueella tuotettuja televisio- ja elokuvatuotantoja sekä vähintään yhtä kansainvälistä tuotantoa. Tuen avulla pyritään alueelle saamaan taloudellista ja imagollista hyötyä sekä lisäämään alan työpaikkoja.

Elokuva- ja tv-tuotannot työllistävät monipuolisesti eri alojen ammattilaisia, minkä lisäksi elokuvilla on erittäin suuri vaikutus Turun imagoon ja vetovoimaan, sanoo Raninen. Hänen unelmansa olisi saada Turun saaristoon James Bondin kaltaisen tunnetun elokuvatuotannon kuvaukset.

– Kun James Bond lomailisi suomalaisella mökillä ja ajaisi veneellä Turun saaristossa, se olisi alueemme matkailulle todellinen jackpot!

Elokuvakomissio on tehnyt Turun Teknologiakiinteistöjen kanssa yhteistyötä useiden vuosien ajan.

– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Joen hyödyntämiseen tapahtumien järjestämispaikkana. Werstas on puolestaan tullut useille asiakasyrityksillemme tutuksi ensimmäisenä Turun toimitilana tai toimipisteenä. Tiedepuistoa on helppo suositella kaikille sekä sijoittumiseen että tapahtumien järjestämispaikaksi, Raninen kehuu.

Miten napataan isot kalat?

1. Verkostoidu.

Millä tahansa alalla ihmiset puhuvat aina keskenään. Jos saat hyvän maineen ja tiedetään, että tämän toimijan hommat hoituvat, se on paras suositus minkä voit saada.

2. Ole tehokas.

Suomalaisilla on maine tehokkaana kansana, jossa pienellä porukalla hoidetaan hommat nopeasti.

Vaali sitä.

3. Ole ripeä.

Jos vastaat viesteihin heti, homma voi lähteä rullaamaan saman tien.

Parhaimmillaan kuvausryhmä on ollut matkalla

Suomeen ensimmäistä sähköpostia seuraavana päivänä.

4. Huolehdi pienistäkin asioista.

Tee kaikkesi, jotta homma toimii. Vierailulle saa hyvän alun, kun on itse vastassa vieraitaan jo lentokentällä.

5. Jätä hyvä jälki.

Mieleenpainuvat kohtaamiset jättävät aina jälkensä. Suomalaisilla on maine tunnollisina mutta vähän hulluina, sitä kannattaa ruokkia.

Saunominen ja uinti avannossa toimivat aina!

Haastattelu on julkaistu keväällä 2022 ilmestyneessä Joen sidosryhmälehti Bizissä. Haluatko seuraavan Biz -lehden suoraan kotiin tai toimistollesi? Tilaa seuraava numero täältä.

Lue lisää | Kumppanit