Ulkonäköyhteiskunta – Miksi miehet hyötyvät ulkonäöstä naisia enemmän työelämässä?
Joki Forum kokosi tiedepuistolaiset yhteen ajankohtaisen aiheen pariin pohtimaan ulkonäön merkitystä työelämässä ja kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Tilaisuuden puheenvuoron piti Turun yliopiston sosiologian professori Outi Sarpila. Sarpila on johtanut tutkijaryhmää, joka on muun muassa kirjoittanut teoksen Ulkonäköyhteiskunta – Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa.
Sarpilaa tutkii työssään tutkii ulkonäköä ja eriarvoisuutta. Hän on tutkimuksissaan havainnut, että miehet hyötyvät työelämässä enemmän viehättävästä ulkonäöstä. Naisilla puolestaan viehättävyys voi kääntyä itseään vastaan, sillä kaunis nainen ei voi olla fiksu -stereotypia elää työelämässä vielä tänäkin päivänä. Vaikka naiset käyttävät ulkonäköönsä keskimäärin paljon enemmän aikaa ja rahaa kuin miehet, voidaan liian huoliteltu tyyli erityisesti naisilla kokea liian muodolliseksi.
Joki Forum kokoaa Tiedepuiston yhteen
Joki Forum on Vierailukeskus Joen säännöllisesti järjestettävä aamiaistilaisuus, jossa käsitellään ajankohtaisia aiheita työelämästä ja yritysmaailmasta.
Kutsu tilaisuuteen lähetetään kaikille Joen kumppaneille sekä Teknologiakiinteistöjen asiakkaille.
Joen sidosryhmälehti Biz ilmestyy jälleen toukokuussa, ja tulevan lehden Outi Sarpilan haastattelussa pureudutaan lisää ulkonäköyhteiskuntaan. Tilaa Biz toimistolle tai kotiisi täältä.