Ysiluokkalaiset käyvät kansainvälistä kauppaa Joessa

Aamuisin ja lounasaikaan Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen aulan täyttää energinen ja odottava puheensorina, kun yhdeksäsluokkalaiset valmistautuvat intensiiviseen pelihetkeen vierailukeskuksen toisessa kerroksessa. Yhdeksäsluokkalaiset saapuvat luokka kerrallaan kartuttamaan osaamistaan työelämä- ja taloustaidoissa pelilliseen oppimisympäristöön, jossa yhdistyy vuorovaikutus ja digitaalisuus. Kyseessä on peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille suunnattu Yrityskylä Yläkoulu – yritteliäisyyteen kannustava työelämän ja talouden peliareena, jossa nuoret johtavat tiimeinä yritystä kansainvälisillä markkinoilla. Yrityskylä on osa Talous ja nuoret TATia.


Mistä on kyse?
Yrityskylä Yläkoulussa yhdeksäsluokkalaiset kisaavat aidon yrityksen johtoryhminä toisiaan vastaan. Nyt heidän tehtävänään on johtaa Andersia, eli tuottaa ja myydä eri yrityksille suunniteltuja verkkokauppoja Viroon ja Kanadaan. Jokaisella oppilaalla on johtoryhmässä oma tehtävä, mutta yhteistyö on ainut keino saada oman tiimin kasvukäppyrä nousuun. Sitä voi seurata tabletilta, digitaalisesta pelistä, jossa koordinoidaan yrityksen logistiikkaa, palveluita, tuottamisprosessia ja myyntiä.


Pelkällä ruudun näpyttelyllä ei neljän kvartaalin pelistä kuitenkaan selviä. Yhdeksäsluokkalaiset käyvät pankissa rahoitusneuvotteluissa sekä hoitavat asiakasmaiden kanssa myyntineuvotteluja. Jotta päästään Pohjois-Amerikan markkinoille, on pärjättävä tarpeeksi hyvin Euroopan markkinoilla.


Aidon työelämän tuntua peliin tuovat yllättävät tilanteet, kuten asiakkailta saadut palautteet ja katkos verkkokauppa-alustan käytettävyydessä, jotka saattavat esimerkiksi laskea yrityksen kassavaroja äkillisesti. Lisäksi tiimien menestykseen vaikuttavat tietysti mainepisteet, joita ansaitaan esimerkiksi osallistumalla hyväntekeväisyyskampanjaan.


Yrityskylä kehittää tutkitusti nuorten talousosaamista
Yrityskylä on oppimiskokonaisuus ja se on innostava tapa toteuttaa opetussuunnitelmaa. Ennen varsinaista pelipäivää yhdeksäsluokkalaiset käyvät koulussa läpi Yrityskylän oppimateriaalia, jossa tutustutaan muun muassa uusiin talouden käsitteisiin ja kiertotalouden mahdollisuuksiin yritystoiminnassa. Palaute oppilailta ja opettajilta on useimmiten kiitettävää, mutta pelillistä oppimista on myös tutkittu. Vaasan yliopiston toteuttaman tutkimuksen mukaan Yrityskylä Yläkoulu kehittää nuorten talousosaamista.


Yrityskylät rakennetaan yhteistyöllä
Yrityskylä Yläkoulu istuu mainiosti Jokeen, jossa innovatiivinen yhteistyö kukoistaa. Nuoret pääsevät ulos luokkahuoneesta aitojen case-yritysten pariin. Yrityskylän kumppanuus on myös oiva tapa tehdä oma ala tutuksi nuorille ja tavoittaa pian jatko-opintojen kynnyksellä olevia yhdeksäsluokkalaisia.


Kevään 2019 aikana Yrityskylä Yläkoulu Varsinais-Suomessa vierailee yhteensä 3 500 yhdeksäsluokkalaista. Yhteistyökumppaneina Yrityskylä Yläkoulu Varsinais-Suomessa ovat lähialueen 28 kuntaa sekä Anders, Raisio, OP, TELA ja STEK.

Lue lisää | Yleistä