Teräsnainen Liisa Leino

Suomen ainoa naispuolinen teollisuusneuvos, neljännen polven johtaja, hallitustyön rautainen ammattilainen. Kansainvälistä uraa rakentanut Liisa Leino palasi kotikonnuilleen Saloon ja johtaa nyt sukuyhtiötään kohti tulevaisuutta.

Ei ollut ollenkaan itsestään selvää, että Liisa Leinosta tulisi sukuyhtiönsä toiminnan jatkaja. Päinvastoin, hänet oli aina kasvatettu siihen, että itselleen pitää hankkia oma ammatti, ja omillaan pitää pärjätä.

Niinpä Leino opiskeli Helsingin yliopistossa ravitsemustieitä ja työskenteli Jalostajan, Pauligin ja Nestlen palveluksessa. Kymmenen vuoden ura elintarvikealalla vaihtui kuluttajabisnekseen, kun Leino valittiin Gilletten Braunin toimitusjohtajaksi. Pian mieli paloi ulkomaille, ja Leino pääsi Gilletten liiketoimintajohtajaksi itäiseen Keski-Eurooppaan. Kansainvälisen uran jatko kangasteli mielessä, mutta siinä kohtaa Leino kävi pitkän keskustelun isänsä kanssa. Sukuyhtiölle tarvittiin jatkaja, ja pohdintojen jälkeen Liisa Leino palasi Suomeen ja Saloon.

Ensin Liisa Leino astui mukaan Leino Groupin hallituksen toimintaan, sitten hänestä tuli hallituksen puheenjohtaja ja vuonna 2011 hänestä tuli myös Leino Groupin toimitusjohtaja. Hän luotsaa yhtiötä nyt neljännessä polvessa.

Salossa sijaitseva, vuonna 1898 perustettu Leino Group on yksi koko Suomen vanhimmista yrityksistä. Sen tarina alkoi viskureista eli viljan lajittelijoista, ja matkan varrella on tehty maatalouskoneita, ikkunoita, liesiä ja ovia. Lopulta päätettiin keskittyä valimotoimintaan. Päätös oli viisas.

Nyt Leino Groupiin kuuluvat sekä konepaja että valimo, jotka sijaitsevat samalla tontilla Salon keskustan tuntumassa. Työntekijöitä on noin sata. Yritys valmistaa kierrätysteräksestä työkoneiden teräskomponentteja, ja on erikoistunut vaativiin valuratkaisuihin. Kuluttajille Leinon Groupin tuotteet eivät näy, sillä ne ovat osia isommissa kokonaisuuksissa.

– Valukomponentteja tarvitaan joka paikassa. Ilman niitä esimerkiksi yksikään auto ei kulje tai hissi ei liiku.

Liisa Leino on toimitusjohtaja, joka aloittaa jokaisen työpäivänsä aamulla ennen seitsemää. Hän käy päivittäin sekä valimon että konepajan puolella, ja osaa selostaa tarkasti, mitä missäkin on meneillään. Työn ja vapaa-ajan erottelua hän ei turhaan murehdi.

– En ymmärrä miten niitä voisi edes erottaa, sillä ihminen on kokonaisuus. Jos työasia tulee mieleen sunnuntaina aamulla, niin mietin sen läpi. Sittenpä se on ratkaistu seuraavaa työviikkoa varten, Leino naurahtaa.

Leino Groupin lisäksi Liisa Leino toimii muun muassa Elomaticin ja MetsäBoardin hallituksissa. Rautainen hallitustyöskentelyn ammattilainen mentoroi mielellään nuoria ja muistuttaa näitä aina kahdesta asiasta: yksi – kaikkea ei voi saada. On priorisoitava.

Kaksi – elämässä asiat harvoin menevät niin kuin suunnittelee. Siksi on oltava aina varasuunnitelma, ellei pari.

Kannattaa muistaa, että jos haluaa kaiken, ei saa mitään.

Liisa Leino

Leino on tällä hetkellä Suomen ainut nainen, jolla on teollisuusneuvoksen arvonimi. Aikojen saatossa saman tittelin on saanut kolme suomalaisnaista.

– Arvostan tätä tunnustusta suuresti. Sen saantiin vaikutti merkittävästi se, että pystyin luotsaamaan yrityksemme nousuun finanssikriisin jälkeen. Se oli yrityksellemme vaikeaa aikaa, Leino kertoo.

Ajat ovat vaikeat nytin. Koronakriisi iski pahasti myös Leino Groupiin, ja liikevaihdosta suli melkein saman tien 60 prosenttia. Nyt yritys on kuitenkin julkistanut suurhankkeen, jossa se satsaa kolme miljoonaa euroa tuotannon ja tehokkuuden kehittämiseen. Samalla yhtiön rivejä on tiivistetty entisestään.

– Tiedän, että uimme vastavirtaan, mutta haluamme olla täydessä iskussa, kun korona on ohi. Katse pitää suunnata nyt eteenpäin ja kehittää toimintaa. Se onnistuu, jos on vahva yritys, joka jättää tuotot yhtiöön.

Tärkeää on myös yhteistyö. Leino Grup on tehnyt Vierailukeskus Joen kanssa yhteistyötä aivan alusta asti, ja Jokea on hyödynnetty muun muassa oman väen suunnittelu- ja strategiapäivissä.

– Mielestäni tämä yhteistyö avaa Turku-salo -aluetta. En haluaisi, että näissä asioissa ollaan nurkkapatriootteja! Joen kautta pystymme kertomaan sekä Salosta että omasta toiminnastamme erinomaisissa puitteissa.

Haastattelu on julkaistu syksyllä 2020 ilmestyneessä Joen sidosryhmälehti Bizissä. Haluatko tilata Bizin suoraan kotiin tai toimistoon? Tilaa se maksutta täältä.

Lue lisää | Yleistä